Ammatilliset vaihto-ohjelmat

Kansainväliseen ammatilliseen vaihto-ohjelmaan (video) voi hakea, kun on tehnyt alan työtä vähintään kolme vuotta ammattitutkinnon jälkeen.

Ohjelmat ovat monitahoisia kokonaisuuksia (video), jotka koostuvat tutustumisesta omaan ammattialaan ja kohdemaan kulttuuriin sekä vuorovaikutuksesta kansainvälisessä ryhmässä ammattilaisten ja yksittäisten ihmisten kesken.

Ohjelmien pituus vaihtelee maittain kestäen tavallisesti kahdesta kuuteen viikkoon. Kenttäjakso koostuu vierailuista työpaikoille ja kollegoiden työn seuraamisesta.

Vaihto-ohjelmissa on ainutlaatuinen mahdollisuus perehtyä myös kohdemaan arkielämään, koska osallistujat asuvat ohjelman aikana (tai osan siitä) tavallisissa yksityisperheissä (video).

Osallistumismaksut vaihtelevat maittain, eikä niihin sisälly vakuutuksia tai matkoja kohdemaahan.

CIF in Finland toimii yhteistyössä CIF:n jäsenjärjestöjen ja CIPUSA:n kanssa, joista seuraavat maat järjestävät vaihto-ohjelmaa vuosittain/joka toinen vuosi.

  • Eurooppa: Baltian maat (tällä hetkellä Viro), Espanja, Hollanti, Kreikka, Italia/Slovenia, Itävalta, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Skotlanti, Sveitsi, Turkki ja Venäjä
  • Lähi-itä: Israel
  • Afrikka: Marokko
  • Aasia: Intia, Japani, Nepal ja Taiwan
  • Etelä-Amerikka: Argentiina
  • Pohjois-Amerikka: CIPUSA
  • Tyyni valtameri: Aotearoa/Uusi-Seelanti.

Maissa, joissa ei ole paikallisjärjestöä, yhteistyö tapahtuu paikallisten kontakti-ihmisten kanssa.

 

Ohjelmiin haku

Ohjelmat julkistetaan pääsääntöisesti alkusyksyllä CIF International sivulla - katso Programs.

Voit ladata vuoden 2023 IPEP -esitteet ja hakuajat myös tästä ja hakulomakkeen vaihto-ohjelmaan tästä.

Kun olet löytänyt sinua kiinnostavan kohteen:

  • Täytä ja lähetä hakemuksesi hyvissä ajoin osoitteeseen info(at)ciffinland.org.
  • Tämän jälkeen sinut haastatellaan ja haastattelija kirjoittaa suosituksen, joka lähetetään hakemuksesi kanssa kohdemaan CIF-järjestölle ennenn hakuajan umpeutumista.
  • Kohdemaa ilmoittaa valinnoistaan parin viikon aikana hakuajan umpeutumisen jälkeen

CIF Finland ei voi myöntää matka-avustusta ohjelmiin osallistumiseen.

Mikäli olet Talentian jäsen, voit anoa heiltä tukea ohjelmaan osallistumiseksi.

CIPUSA:n pidemmistä, vähintään kolmen kuukauden ohjelmista kiinnostuneet voivat hakea Mid-Career Professional Development -apurahaa | Fulbright.

Tiedustelut: info(at)ciffinland.org

Osallistujilta odotetaan aktiivista osallistumista CIF:n toimintaan kotiinpaluun jälkeen.

Kokemuksia CIF vaihdosta

CIF Itävällan vaihto-ohjelmassa koettua: Eija Järviö Itävalta-esitys IPEP18